keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Kolmen lapsen äiti syytteessä seksistä teinipojan kanssa

Brittiläinen 36-vuotias kolmen lapsen äiti Caroline Lea on saanut syytteet 15-vuotiaan pojan seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Syytteiden mukaan nainen antoi teinipojalle myös huumeita saadakseen tämän jaksamaan seksin harrastamista pidempään.

Lisäski tutkimukset ovat käynnissä koskien mahdollisia ryhmäseksi sessioita syytetyn, esimäisen nuoren miehen sekä tämän ystävän kesken. Lisäksi Caroline Lea ilmeisesti on myös kosketellut seksuaalisesti kolmatta nuorta poikaa. Käytännössä tämä yleensä tarkoittaa runkkaamista tai muuta käsillä tapahtuvaa sukupuoli-elinten hyväilyä.

Lea on kiistänyt seksirikosväitteet ja todennut kolmikon väitteiden olevan "hölynpölyä".

Tuomariston on kuullut todistajana ensimäistä poikaa, jonka mukaan heidän seksisuhteensa alkoi kun Caroline Lea kuitsui tämän katsomaan makuuhuoneeseensa elokuvaa. Makuuhuoneessa Lea yritti suudella häntä ja poika oli ensin järkyttynyt, mutta antoi lopulta periksi seksuaaliselle lähentelylle. Suutelemisen jälkeen syytteiden mukaan perheenäiti otti teinipojalta suihin, ennen kuin he olivat yhdynnässä ja harrastivat seksiä useissa eri asennoissa. Pojan mukaan he tekivät kaiken, mikä vain on heteroseksissä mahdollista, nainen halusi kaikkea kunnes he olivat niin väsyneitä, etteivät pystyneet enää.
e väsyneitä."

Seuraavilla kerroilla seksisuhteen jatkusessa nainen antoi pojalle amfetamiinia, jos tämä vaikutti väsähtävän kesken pitkäksi venähtäneiden seksisessioiden. Vastaajan mukaan syytetty itse oli selvinpäin yhtä kertaa lukuunottamatta.

Kysyttäessä, miksi poika halusi lopettaa seksisuhteen vanhemman naisen kanssa, tämä kertoi haluavansa etsiä ikäisensä tyttöystävän. Lisäksi hän kertoi kuunnelleensa ystävänsä neuvoja, joiden mukaan vanhan naisen nussiminen pilaa elämän, vaikka seksi vanhemman naisen kanssa onkin usean nuoren miehen seksifantasia.

Huom. Kyse ei ole naisen omasta pojasta, joten insesti ei siis ole kyseessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti